Skip to content
Tievahti

Maksukehotukset ja tiemaksujen perintä

This page is currently available in Finnish only.

Kun vuosikokousputki on hoidettu, alkaa tieisännöitsijä siirtää huomiotaan kirjanpitoasioita ja
maksukehotuksia kohti. Tänä vuonna näihin päästään kiinni poikkeuksellisen myöhään, koska kokoukset päästiin aloittamaan vasta toukokuussa.

Vuoden tauko näkyy kasaantuneena perusparannusvelkana tiekunnissa. Ylimääräisiä kokouksia on täytynyt järjestää yllättävän paljon.

Ennen maksukehotuksia on syytä tarkastella hieman pidettyjä kokouksia, jotta mahdolliset perintätoimet etenevät sujuvasti.

Maksut ulosottokelpoisiksi

Tiekunnissa törmää joskus siihen, että kokouksen lainvoimaisuudessa ja maksuunpanoluettelon vahvistamisessa on ollut puutteita. Tällöin maksut eivät ole ulosottokelpoisia.

Joskus saattaa olla niinkin, että jonkun osakkaan saatavia on kerääntynyt tilinpäätökseen useilta vuosilta.

Lähes jokaisesta tiekunnasta löytyy ainakin yksi ”varovainen maksaja”. Onneksi monessa tapauksessa yksi maksukehotus riittää tiemaksun saamiseen.

Viime kädessä joudutaan hakemaan käräjäoikeudelta maksullinen lainvoimaisuustodistus (31 euroa) tiekunnan kokouksesta, jonka jälkeen päästään ulosottotoimiin.

Tiemaksu on suoraan ulosottokelpoinen saatava ilman oikeuden päätöstä. Mikäli velallinen ei ole täysin varaton, voi saatavan saada perittyä kohtuullisen helposti oikein pidetyllä kokouksella ja ulosottohakemuksella.

Ulosoton kautta on mahdollista periä tiemaksu, yksityistielain mukainen kuuden prosentin korko sekä kohtuulliset perintäkulut (enintään 51 euroa).

Lainvoimaisuustodistuksen hakemisen kustannuksia ulosottoviranomainen ei hyväksy perintäkuluksi.

Tiemaksusaatava vanhenee viidessä vuodessa. Velka kannattaa laittaa ulosottoon heti sen jälkeen, kun maksukehotukseen ei ole reagoitu.

Onnistuneen ulosoton muistilista:

  • Kokouskutsut lähetetty vähintään 14 päivää ja enintään 2 kk ennen kokousta
  • Kokouskutsussa mainittuna nähtävilläpitopaikka maksuunpanoluettelolle sekä hoitokunnan tai toimitsijamiehen päätöksille. Maksuunpanoluettelon voi myös lähettää kokouskutsun mukana
  • Kokouksessa päätökset tieyksikön hinnasta, eräpäivästä, korosta sekä maksukehotus- ja perintäkuluista. Vahvistettu maksuunpanoluettelo liitetty pöytäkirjan liitteeksi
  • Yhden maksukehotuksen lähettäminen eräpäivän jälkeen
  • Lainvoimaisuustodistuksen hakeminen käräjäoikeudelta
  • Ulosottohakemukseen (suoraan ulosottokelpoisen saatavan hakemus) liitteeksi lainvoimaisuustodistus, kopio kokouspöytäkirjasta sekä vahvistetusta maksuunpanoluettelosta

Kun seuraat näitä ohjeita, hoituu tiesi maksukehotukset ja tiemaksujen perintä varmasti oikein!

Heräsikö kysyttävää? Jatketaan keskustelua aiheesta Tiefoorumilla !

Tiefoorumi

If something on your road puzzles you

Swing by Tievahti's new forum!

On the Road forum, knowledgeable and helpful road managers, among others, solve your problems. You can also discuss current road topics with other private road shareholders across Finland.

Go to the Road forum ›

Stay on top of your road's tasks

Order Tievahti's year clock free of charge!

Order here ›