21.01.2022

Kuolinpesät tiekunnassa – Osakkaan kuolinpesän selvitys

Tieisännöitsijänä vastaanotan vuosittain vinon pinon postista palautuneita kirjeitä, jotka useimmiten koskevat kuolinpesiä. 

Kuolinpesiä sanotaan puhekielessä perikunniksi. Niiden osakkaiden selvittäminen on välillä työn ja tuskan takana ja usein siitä tulee tiekunnalle myös ylimääräisiä kustannuksia.

Voi olla, että henkilön kuoleman jälkeen postit menevät jonkin aikaa perille osoitteeseen, jossa on asuttu, eivätkä osakkaat huomaa tehdä muutosilmoitusta tiekuntaan. 

Osoitteenmuutosten tekeminen on aina osakkaan vastuulla, mutta vieläkin monesti ajatellaan, että osoitetiedot päivittyisivät tiekuntiin jostain automaattisesti.

Selvitys voi olla pitkä projekti

Kun lähden selvittämään kuolinpesän yhteystietoja, aloitan kyselyt yleensä aina tiekunnan osakkaista tai tiekunnan kokouksista. Tiiviissä yhteisöissä naapuri saattaa tietää perillisen nimen tai jotakin, joka johtaa oikeille jäljille.

Pelkän perillisen nimen tai asuinpaikkakunnan perusteella etsin oikeaa henkilöä puhelinnumeroita tai osoitteita tarjoavista yrityksistä. Ei ole tavatonta, että saan kiinni jonkun perillisen, jonka kautta asiat lähtevät selviämään.

Jos kukaan kylällä ei tiedä mitään, jatkan etsintöjä Digi- ja väestötietovirastoon (DVV). Sitä varten kuolleesta henkilöstä tarvitaan hieman lisää tietoja, jotka saa Maanmittauslaitokselta ostettavasta lainhuutotodistuksesta. Lainhuutotodistusta varten tarvitaan kiinteistötunnus.

Hyvässä lykyssä tiedot löytyvät Digi- ja väestötietovirastosta, huonommassa sieltä tulee ilmoitus, että etsintöjä on vielä jatkettava seurakunnasta.

Seurakunnan aluekeskusrekisteriin lähetetään sukuselvityspyyntö henkilöstä. Selvityksissä voi seurakunnasta riippuen kestää useita viikkoja. 

Selvitykseen kannattaa pyytää riittävän laajat tiedot perillisistä. Henkilön iästä riippuen esimerkiksi sisaruksista, vanhemmista, lapsista ja lapsenlapsista. 

Sukuselvityksen saapuessa tarkistan, ketkä perillisistä ovat elossa ja löytyykö heille mistään yhteystietoja. Tietojen selvittäminen voi olla kokonaisuudessaan päivien, viikkojen, kuukausien tai vuosienkin mittainen projekti.

Pisin tekemäni selvitys on edelleen kesken, henkilö on kuollut vuosia sitten, sisarukset ovat joko kuolleet tai sitten eivät ole missään tekemisissä, perillinen on olemassa mutta häntä ei löydy mistään. 

Maanmittauslaitoksella on ollut vireillä muutoksia lainhuutoihin, jotka ovat edelleen kuolleen henkilön vanhempien nimissä, mutta ne ovat rauenneet.

Tällaisissa tilanteissa maksajaksi joutuu tiekunta ja ei auta kuin odottaa, että kiinteistö lopulta menee perillisten puuttuessa valtiolle tai kunnalle.

Jos tiekunnalla on kuolinpesältä saatavia, ne kannattaa laittaa ulosottoon. Ulosottohakemukseen pitää olla tarkemmat tiedot henkilöstä, jotka saa lainhuutotodistuksesta. 

Ulosoton kautta tiekunta ei kuitenkaan saa yhteystietoja, vaikka maksusuoritus tulisikin. Jos en itse löydä mistään yhteystietoja kuolinpesälle, harvemmin ulosottoviranomainenkaan niitä löytää.

Muistilista kuolinpesien käsittelyyn:

  • Kysele ensin kyliltä, joku voi tuntea perillisen tai tietää ainakin nimen
  • Kiinteistötunnus tulee olla tiedossa lainhuutotodistusta varten
  • Maanmittauslaitoksen lainhuutotodistuksesta saa tarkemmat tiedot kuolleesta henkilöstä
  • Tarkemmilla henkilötiedoilla voi hakea sukuselvitystä Digi- ja väestötietovirastosta tai seurakunnasta
  • Maksamattomat tiemaksut kannattaa laittaa kuolinpesänkin osalta ulosottoon

Onko teidän tiekunnassanne ollut ongelmia kuolinpesien yhteystietojen kanssa? Jatketaan keskustelua aiheesta Tiefoorumilla!

Jos tiellesi sattuu askarruttavia asioita

Kurvaa Tievahdin uudelle foorumille!

Tiefoorumilla pulmiasi ratkovat muun muassa asiantuntevat ja palvelualttiit tieisännöitsijät. Voit pohtia tiemaailman ajankohtaisia asioita myös muiden yksityisteiden osakkaiden kanssa ympäri Suomen.

Pysy kartalla tiesi tehtävistä

Tilaa Tievahdin vuosikello ilmaiseksi käyttöösi!

Tilaa tien vuosikello sähköpostiisi

Pysy kartalla yksityisteiden vuodenkierrosta tieasiantuntijoidemme ylläpitämällä vuosikellolla. Tilaa vuosikello sähköpostiisi, niin olet aina oikealla tiellä.

Täytä tiedot ja tilaa:

Tarjous siltahankkeesta

Tarjous tiehankkeesta

Kiitos Tievahdin uutiskirjeen tilaamisesta!

Iloinen Tane
Pyydä tienhoidollista apua

Tarjous Digi-inventoinnista
Kiitos perustietolomakkeen lähettämisestä!

Otamme lähettämänne tiedot parhaamme mukaan huomioon kun laadimme uutta yksikkölaskelmaa.

Jäikö kysyttävää tieyksiköintiin liittyen?

Laita postia tieyksikointi@tievahti.fi tai soita meille 010 2028 444

Iloinen Tane
Pysy kärryillä yksityistieasioissa
Tarjous kuntotarkastuksesta

Tarjous siltasuunnittelusta

Tarjous tiekunnan perustamisesta

Tarjous tieyksiköinnistä

Kiitos tarjouspyynnöstä!

Olemme teihin yhteydessä mahdollisimman pian.

Iloinen Tane

Tiemestari

Tiemestari -palvelupaketti on täyden palvelun ratkaisu tiekuntien kokonaisvaltaiseen hoitamiseen. Se tarjoaa kaiken tarvittavan aina taloushallinnosta kokousjärjestelyihin ja lakisääteisten velvoitteiden hoitamiseen. Tässä paketissa tuomme kaiken valmiiksi pöytään järkähtämättömällä ammattitaidolla.

 

Tiemestari-pakettiin voi valita erikseen myös toimitsijamiespalvelun, joka kattaa tien kunnossapitovastuun, jokapäiväisten asioiden hoitamisen sekä jopa tiekunnan edustamisen, mikäli sellaiseen on tarvetta.  

Tiemestari sopii tiekunnille, joiden osakkaat haluavat marssia valmiiseen kokouspöytään ja sekin on tietysti vapaaehtoista.

 

Tiemestari onkin voittajien valinta!

Tieisäntä -palvelupaketti on suunniteltu tiekunnille, jotka etsivät kokonaisvaltaisempaa ratkaisua hallinnollisiin tehtäviinsä. Tämä paketti tarjoaa kaiken tarvittavan taloushallinnosta kokousjärjestelyihin, mikä takaa, että tiekuntasi koko hallinto hoidetaan kattavasti tinkimättömällä ammattitaidolla. 

Tarjoamme tarvittaessa myös laajan kirjon lisäpalveluita, jotka tukevat tiekuntasi arkea, kuten perintä- ja ulosottohakemusten laatimisen sekä yksityistierekisteri- ja Digiroad-ilmoitukset, varmistaen, että kaikki hallinnolliset asiat ovat ajan tasalla yksityiskohtia myöten.

Tieisäntä sopii kaikenlaisille tiekunnille, jotka haluavat ulkoistaa kaikki hallinnolliset tehtävänsä.

Tieisäntä tarjoaa tiekunnan hallinnon huippuosaaviin käsiin!

Tieniekka

Tieniekka -palvelupaketti tarjoaa tiekunnille helpon ja tehokkaan tavan hoitaa tiekunnan työläimmät hallinnolliset tehtävät. Olipa kyseessä kirjanpito, tilinpäätös, maksuunpanoluettelon laatiminen, tiemaksujen laskutus tai kiinteistö- ja osakastietojen ylläpito, Tieniekka-palvelupaketissa huolehdimme nämä kaikki ammattimaisella otteella ja tarkkuudella. Tarjoamme halutessanne myös kokouskutsujen laadinnan ja lähetyksen sekä talousarvioiden muodostamisen lisäpalveluina. 

Tieniekka on suunnattu erityisesti pienemmille tiekunnille hallinnollisten velvoitteiden hoitamiseksi, mutta toimii myös isommillakin tiekunnilla, mikäli tiekunnalla on aktiivinen ja toimiva toimielin.

Tieniekka vapauttaa aikaa arkeesi!

Tämä sivusto on työn alla!

Hei, päivitämme verkkosivujamme ja tämä sivu on vielä työnalla.

Autamme ja vastaamme kysymyksiisi mielellämme joten kysy rohkeasti!

tiekunnat@tievahti.fi

 010 2028 444

Sivu aukeaa lähipäivinä!

Palvelun aloitustiedot

Tiekunnan perustiedot

Tiekunnan yhteyshenkilö

Tarjouksen yhteenveto

Palvelun tiedot:
Tiekunnan tiedot:
Tiekunnan yhteyshenkilön tiedot:

Kiitos tarjouspyynnöstä!

Olemme teihin yhteydessä mahdollisimman pian.

Iloinen Tane

Mikä hanke sinua kiinnostaa?

Ilmoita tietosi molemmilla lomakkeilla jos haluat tarjouksen molemmista hankkeista.

Silta
Siltahanke
Kaivinkone
Tiehanke
Tarjous kantavuusmittauksesta

Kiitos Tievahdin vuosikellon tilaamisesta!

Iloinen Tane

Kiitos ilmoittautumisesta!

Ilmoittamasi tiedot on tallennettu Tievahdin kumppanirekisteriin.