Kantavuusmittaus
Tien kantavuusmittaus on keskeisessä roolissa yksityistien perusparannushankkeeseen lähdettäessä, sekä suunniteltaessa.
Tievahti toteuttaa teiden kantavuusmittauksia pudotuspaino menetelmää käyttäen.
Tierakenteen kantavuustieto on tärkeä lähtötieto tierakenteen parantamista suunniteltaessa.
Oikeastaan perusparannushankkeessa kaikki lähtee liikenteeseen kantavuusmittauksesta.
Tie kantavuusmitataan ajoneuvon perässä vedettävällä mittauslaitteella.
Mittaus tehdään tien leveydestä riippuen 25 tai 50 metrin välein pudotuspaino menetelmää käyttäen.
Mittaus raporteista ilmenee miten tien kantavuus vaihtelee tielle asetettuun tavoitekantavuuteen verrattuna (kN).
Tievahdin kantavuusmittausraportti on visuaalinen helposti luettava raportti. Mittaustuloksiin pohjaten muodostamme myös maa-aineslaskennan, jonka perusteella
tiedetään, kuinka paljon maa-ainesta tarvitaan tielle tavoitekantavuuden saavuttamiseksi.
Mahdollisen tiehankkeen kustannusarviot ja suunnittelut voimme toteuttaa suoraan kantavuusmittausraporttien pohjalta ja tilaaja voi saada nämä parhaimmillaan jo seuraavana päivänä.
@tievahti Vastaus käyttäjälle @Itse konu ♬ Epic uplifting music - Makoto Hiramatsu
Tievahti tietää mitä tiesi kantaa!
Kantavuusmittauksella saadaan selville tien heikot kohdat ja näin ollen nähdään heti mitkä kohdat tiestä vaativat toimenpiteitä.
Kantavuusmitattu tie parantaa hankkeiden suunnittelua ja säästää näin ollen rahaa.
Traficom ohjeen mukaan valtionavusteisissa yksityistien perusparannushankkeissa on toteutettava kantavuusmittaus.

Mitä kantavuusmittauksen jälkeen ?
Kun tie on kantavuusmitattu, on aika siirtyä tien perusparannushankkeeseen.
Voimme toteuttaa kustannuslaskelman ja suunnitelman tiesi perusparannuksesta.
Tievahti ST-hanke (Suunnittelu & Toteutus) sisältää hankkeen suunnittelun, tieinventoinnin, kantavuusmittauksen, rakennekerrosten kuvauksen ja tiealueen videokuvauksen. ST-hanke sisältää myös Tievahti -rahoituksen sekä itse hankkeen toteutuksen.
TIEHANKE
-
Kantavuusmittaus
-
Tarjous tiehankkeesta
-
Hankkeen toteutus