Suunnittelemme yksityistiellesi kansisillat ja putkisillat.
Siltasuunnittelumme tuottaa laadukkaat ja monipuoliset suunnitelmat tiekuntasi sillasta. Otamme huomioon paikalliset olosuhteet, liikennemäärät ja kestävän rakentamisen periaatteet. Näin varmistamme, että suunniteltu silta on turvallinen, kestävä ja täyttää tiekunnan tarpeet pitkälle tulevaisuuteen.
Yksityistiesillan suunnittelu alkaa siltapaikan GPS mittauksella!
Suunnittelu lähtee liikenteeseen vanhan sillan kuntotarkastuksella sekä siltapaikan GPS mittauksella.
Siltapaikalla tarkastetaan nykyisen sillan kunto, sekä maaston mahdolliset erikoispiirteet.
Lisäksi kartoitetaan maaperätutkimuksen tarve.
Laadukas suunnittelu on projektisi perusta!
Lopullinen suunnitelma sisältää yksityiskohtaiset tekniset piirustukset ja dokumentaatiot, jotka kattavat kaikki rakennusprojektin vaiheet aina perustuksista valmiin sillan ylläpitoon.
Eri vaihtoehtojen ja suunnitelmien välillä tehdään vertailuja, jotta löydetään kustannustehokkain ja toimivin ratkaisu.
Yhteistyö muiden asiantuntijoiden, kutenympäristöasiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa, on myös tärkeää lainsäädännön, ympäristövaikutusten ja muiden ulkoisten tekijöiden huomioon ottamiseksi.
Avustus jopa 85%
Yksityistien sillan uusimiseen tai korjaamiseen on mahdollista saada valtionavustusta. Avustusta on mahdollista saada jopa 85 % kustannuksista. Jotennyt jos koskaan on oikea aika käynnistää tiekuntasi sillan remontointi!
Tiemestari -palvelupakettion täyden palvelun ratkaisu tiekuntien kokonaisvaltaiseen hoitamiseen. Se tarjoaa kaiken tarvittavan aina taloushallinnosta kokousjärjestelyihin ja lakisääteisten velvoitteiden hoitamiseen. Tässä paketissa tuomme kaiken valmiiksi pöytään järkähtämättömällä ammattitaidolla.
Tiemestari-pakettiin voi valita erikseen myös toimitsijamiespalvelun, joka kattaa tien kunnossapitovastuun, jokapäiväisten asioiden hoitamisen sekä jopa tiekunnan edustamisen, mikäli sellaiseen on tarvetta.
Tiemestari sopii tiekunnille, joiden osakkaat haluavat marssia valmiiseen kokouspöytään ja sekin on tietysti vapaaehtoista.
Tieisäntä -palvelupaketti on suunniteltu tiekunnille, jotka etsivät kokonaisvaltaisempaa ratkaisua hallinnollisiin tehtäviinsä. Tämä paketti tarjoaa kaiken tarvittavan taloushallinnosta kokousjärjestelyihin, mikä takaa, että tiekuntasi koko hallinto hoidetaan kattavasti tinkimättömällä ammattitaidolla.
Tarjoamme tarvittaessa myös laajan kirjon lisäpalveluita, jotka tukevat tiekuntasi arkea, kuten perintä- ja ulosottohakemusten laatimisen sekä yksityistierekisteri- ja Digiroad-ilmoitukset, varmistaen, että kaikki hallinnolliset asiat ovat ajan tasalla yksityiskohtia myöten.
Tieisäntä sopii kaikenlaisille tiekunnille, jotka haluavat ulkoistaa kaikki hallinnolliset tehtävänsä.
Tieisäntä tarjoaa tiekunnan hallinnon huippuosaaviin käsiin!
Tieniekka -palvelupaketti tarjoaa tiekunnille helpon ja tehokkaan tavan hoitaa tiekunnan työläimmät hallinnolliset tehtävät. Olipa kyseessä kirjanpito, tilinpäätös, maksuunpanoluettelon laatiminen, tiemaksujen laskutus tai kiinteistö- ja osakastietojen ylläpito, Tieniekka-palvelupaketissa huolehdimme nämä kaikki ammattimaisella otteella ja tarkkuudella. Tarjoamme halutessanne myös kokouskutsujen laadinnan ja lähetyksen sekä talousarvioiden muodostamisen lisäpalveluina.
Tieniekka on suunnattu erityisesti pienemmille tiekunnille hallinnollisten velvoitteiden hoitamiseksi, mutta toimii myös isommillakin tiekunnilla, mikäli tiekunnalla on aktiivinen ja toimiva toimielin.
Ilmoita tietosi molemmilla lomakkeilla jos haluat tarjouksen molemmista hankkeista.
Tarjous kantavuusmittauksesta
A problem was detected in the following Form. Submitting it could result in errors. Please contact the site administrator.
Kiitos Tievahdin vuosikellon tilaamisesta!
Kiitos ilmoittautumisesta!
Ilmoittamasi tiedot on tallennettu Tievahdin kumppanirekisteriin.
Tilaa tien vuosikello sähköpostiisi
Pysy kartalla yksityisteiden vuodenkierrosta tieasiantuntijoidemme ylläpitämällä vuosikellolla. Tilaa vuosikello sähköpostiisi, niin olet aina oikealla tiellä.